Halvin lounas Turussa on ehdottomasti opiskelijaravintoloiden edullinen 2,53€ KELA:n ateriatuella halvennettu pöperö. Jostain ihmeen syystä oli tänään lähes kaikissa opiskelijaruokaloissa tarjolla rapeita kalapaloja. Noh,  blogi-draaman kannalta valitettavasti en uskonut kykeneväni vielä mihinkään niin kalapitoiseen, joten suuntasin ravintola Bryggeen nauttimaan ihanan väärin kirjoitetusta Shout of the boder –BBQ-buffetista.

 

Mutta mitä! BBQ-buffetissa oli hintaa päälle 4€, jonka olisin kyllä muistanut jos synapsit A ja B olisivat edes jotenkin kohdanneet toisensa kallossani. Silloin sain kuulla kannustavan kommentin erityiseltä ystävältäni ”Hei, otat nyt tätä tonnikalapizzaa täältä!” Toden totta, altaassa lepäsi tonnikala-äyriäismix – nimistä pannupizzaa. Toinen kalaruokani koskaan saisi siis olla puhtaasti merenelävistä koostuva pizza. Pelottavaa.

 

Toisin kuin edellisen ”tonnikalapizzani” kanssa oli tämä lätty puhtaasti merieliöiden maustama. Pelokkaana nappasin lautaselle mausteeksi HP kastiketta ja ketsuppia. Ryöväsin mukaan kolme palaa hiivaleipää imemään aromit suustani ja maustoin salaattini reilulla määrällä balsamicoa. Pettymys makuun oli suuri. Maistoin tästä pizzasta yhtä hyvin kalan kuin edellisestäkin – en siis lainkaan. Kaikki meni alas mukisematta. Itse asiassa se hiivaleipä maistui huomattavasti kuvottavammalta.

 

Oikeastaan ainoa kalan makuinen pala oli lautasen viereen pudonnut pieni musta köntti. Se oli kuulemma simpukkaa. Suhteutettuna muuhun pizzaan, tässä pienessä palasessa oli jopa hieman makua. Mutta se maku… Ei se ollut paha. Vähän outo ehkä. Metallinen ja suolainen. Ei lainkaan paha, ei mitään pelättävä.

 

Ehdotin ylimielisenä ruokaillessamme iltaruoaksi lohivoileipiä. Ajattelin Ranskassa saamaani kuningasideaa kalan opettelusta ja tunsin huonoa omaatuntoa hitaasta startista. Miksen siis saman tien petraisi aikatauluani kahdella aterialla yhdessä päivässä? Haistakoon Juhani Tamminen Tyvestä puuhun – neuvoineen tortun, päässäni soi nyt Aladdin elokuvasta tuttu Jafarin lause: ”Nyt tapahtuu paljon ja äkkiä, poika!”

 

Ostimme siis myöhemmin iltapäivällä automarketista ruisleipää, graavilohta ja salaattiaineksia. Kalan hinta hieman järkytti, mutta toisaalta kasviksien hinnan rinnalla eväkäs oli lähes ilmaista. Ruoka oli suhteellisen nopeasti valmistettu ja eniten aikaa kuluttikin pieni taisto siitä, mitä katsoisimme televisiosta aterian kanssa. Ensimmäisen kalan makuisen kalaruokani taustalla pyöri George Clooneyn ohjaama loistodraama Good Night, and Good Luck.

 

Otin pari haarukallista salaattia ensin. Kala tuntui uhkaavalta, se ikään kuin tuijotti ruisleivän ja ruohosipulin välistä. Punaisen ja pehmeän lihan visuaaliseen ilmeeseen kiteytyi suurin piirtein kaikki se inho jota olen kalaan vuosikausia yhdistänyt. Ainoa pelottavampi näky olisi silakka, mutta niin pitkälle en onneksi tällä kerralla vielä mennyt. Hengitin syvään, otin leivän käteeni ja haukkasin ison palan graavilohta, tuorejuustoa, ruisleipää ja ruohosipulia.

 

Ai miltä maistui? Ei miltään. Ei yhtikäs miltään, tai ei ainakaan kalalta. Tai ei ainakaan sellaiselta kalalta kuin miltä kalan pitäisi maistua. Leipä maistui, tuorejuusto maistui ja ruohosipuli maistui – ei kala. Miksi näin? Päässäni on voimakas mielikuva kalan mausta ja ehkä tämä meni ristiin aistieni kanssa. Valehteliko aistini vai onko muistikuvani väärä? Miksi kala ei maistu miltään? Eihän sen näin pitänyt mennä!

 

”Joo, sä muistat väärin. Kala on oikeesti hyvää. Sä et kato vaan oo tottunu siihen” Asia ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Tämä muistikuvani maun yököttävyydestä on nimenomaan vahvistunut vuosikausien ajan. Mainostin aiemminkin sitä, kuinka nenäni reagoi kalan iljettävään tuoksuun. Inhoni on kasvanut aikojen saatossa, vaikken ole syönyt lainkaan kalaa. Miten ihmeessä? Kotona pystyn välttämään kalan hajua, mutta on yksi paikka jossa olen sitä joutunut nuuhkimaan kohta jo 18 vuoden ajan.

 

Kouluruokalat tarjoavat kalaruokia pari kertaa viikossa. Sillä on kuulemma jotain tekemistä D-vitamiinin kanssa. Ala-aste, yläaste, lukio, armeija ja nyt yliopisto ovat omalla järkähtämättömällä aromimaailmallaan iskostaneet minuun mielikuvan mausta, jota ei siis ilmeisesti ole olemassa. Tai sitten on mahdollista että se maku jota muistelen lapsuudesta ja jota haistelen halvan 2,53€ lounaan pakottamana on se saatanan rapeat kalapalat.

 

Tässähän joutuu ihan perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Pitääkö minun tässä samalla opetella syömään Norjasta pyydettyjä, Kiinassa prosessoituja ja Suomessa tarjoiltuja rapeita kalapaloja jos kerta aion oppia kaikkiruokaiseksi? Se voi olla jo liikaa, sillä en pysty syömään myöskään kansainvälisten ja kansallisten pikaruokaloiden tarjoamia kananuggetteja. Ne eivät vaan oikeasti ole ruokaa. Anthony Bourdain on sanonut Iljettävimmäksi koskaan maistamakseen ruoaksi Chicken McNuggetin, and I quite agree.

 

Ps. Uhosin muuten vieväni kotonani asuvan naisen tällä viikolla syömään Sushia Turun kauppahalliin. Eiköhän ala kala maistumaan!